maanantai 25. joulukuuta 2017

Loppuneet ja lähteneet - marraskuu 2017

Taas loppuneiden ja lähteneiden postaus on reilusti myöhässä. Melkein jo voisi samalla joulukuunkin vastaavan postauksen tehdä, mutta ei aivan kuitenkaan. 



Akamutin Orgainc Petroleum Free Jellystä enemmän täällä. Tämä loppunut oli toinen puteli, edellisen ostin ja käytin varmaankin noin kahdeksan vuotta sitten. Tätä on käytetty enimmäkseen muksujen rasvaamiseen saunan jälkeen, mutta itsekin olen tätä käyttänyt. Välillä on ollut haasteellista löytää sellaista rasvaa, joka sopii sekä minulle että esikoiselleni (omiin käsiin ei tule vesirakkuloita ja muksu ei muutu punaiseksi ja iho kirveleväksi) ja tämä taisi olla ensimmäisiä sopivia, jonka aikanaan löysin. Nyt kun tämä loppui, Egyptian Magic on ollut käytössä, sekin tuntuu hyvältä. Varmaankin tätä voidetta tulee joskus tilattua lisää.
John masters organicsin evening primsrose shampoo kuiville hiuksille on ollut minulla reissukäytössä. Taitaa olla jo toinen puteli, koska on oikein miellyttävä käyttää. Tuoksu on niin voimakas, etten kotona tätä ole käyttänyt, mutta kuitenkin nenää miellyttää tämän ihanan metsäinen tuoksu. Jos jossain vaiheessa bokseista tulleet shampoot loppuvat, tätä tilaan varmasti lisää reissukäyttöön!




Tässä kuussa loppui täysikokoisia kasvotuotteitakin. Ainakin yhdestä tuli suosikki, jota olen jo tilannut lisää.

Nafhan Prickly Pear Seed Oil tuntui alkuun todella tuhdilta, mutta kun tuotteeseen tottui, tästä tuli suosikkiyö-öljy! Tämän loppumisen jälkeen olen käyttänyt Weledan manteliöljyä, joka tuntuu auttamattomasti liian ohuelta! Lisäksi olen käyttänyt Pain ruusumarjaöljyä, mutta minulla on jotenkin sellainen olo, että se tukkii ihoa. Nyt kun talvi on taas tullut ja iho tuntuu kuivuvan, tilasin tätä uuden putelin, joskaan se ei vielä ole saapunut. 

Absolutionilta loppui kaksi kasvotuotetta. Toinen on Le Sérum Anti-Soif. Tästä sanotaan, että on vuosia ollut Jolien myydyimpiä seerumeita. Jossain vaiheessa Jolie boksista tuli testerikokoinen seerumi ja pidin siitä; oli melkolailla hajusteeton ja imeytyi nopeasti. Tilasin täysikokoisen tuotteen ja oli suuri yllätys, että tässä oli melko voimakas sitruksinen tuoksu. Tuoksusta huolimatta käytin tätä, koska jonkin ajan kuluttua tuoksu haihtui kasvoilta. Käytettäessä tätä en oikein osannut sanoa juuta enkä jaata, enkä ollut kovinkaan vakuuttunut. Sitten kun tämä loppui ja otin toisen seerumin käyttöön, huomasin, että kasvoni alkoivat kuivua (toki talvikin teki tuloaan). Eli tämän seerumin vaikutuksen huomasin vasta kun sitä ei ollut käytettävissä. Nyt on kuitenkin niin paljon tuotteita testattavana, etten tätä ole lisää tilannut, enkä tiedä, tuleeko koskaan tilattuakaan.
La Créme de Santé on Absolutionin tasapainottava kasvovoide. Tuoksu on jollain tapaa tympeä. Itse en muutenkaan tähän tuotteeseen oikein ihastunut. Tuli käytettyä loppuun, mutta ei kuitenkaan tullut suurta halua ostaa uudelleen. Toisaalta tämän tuotteen kanssa kävi hieman samalla tavalla kuin seeruminkin, tuotteen loputtua huomasin, että käytön aikana iho oli pysynyt hyvässä kunnossa. 

JOIK:n Regenerating Nightcream on tullut jossain vaiheessa Jolie boksista. Toisin kuin Absolutionin tuotteet, tämä vakuutti minut talven tullen. Mutta ei siinä tarkoituksessa, mihin tämä on valmistettu, vaan päivävoiteena! Kesällä meni yövoiteena, mutta nyt pakkaskelien alettua tämä toimi erinomaisena päivävoiteena. Enemmän mietteitäni tuotteesta löytyy täältä. Tuoksua en muista, enkä sitä juurikaan saa enää nuuskuteltua tyhjästä pakkauksesta. Väriltään voide oli ihanan persikkainen.




Dr. Hauschkan puhdistusmaito oli unohtunut kaapin syvyyksiin ja kuivahtanut siellä käyttökelvottomaksi. Tässä on kohtuullisen voimakas tuoksu, enkä muutenkaan erityisemmin pitänyt tästä.
Holika Holikan Aloe 99% Soothing Gel on tullut jossain tilauksessa kylkiäisenä. Rasvasin muksun tällä saunan jälkeen. Tuoksu oli raikas ja jollain tavalla vihreä. Koostumus oli hyvinlevittyvää kirkasta geeliä.  Lapsi sanoi koostumuksesta, että tuntuu aivan käsidesiltä. 




Kiertoon lähtee avaamattomina Lorealin näytepakkaukset shampoosta ja hoitoaineesta, Patykan kasvovesi (tästä kasvoni alkoivat punoittamaan aiemmin) ja joulukalenterista tullut Flow:n sheivaussaippuapala.


Tässä kuussa loppuneista löytyi uusia suosikkeja Nafhan kaktusviikunaöljy ja JOIK:n yövoide. Lisäksi vanha suosikki Akamutin voide löytyi uudelleen vuosien jälkeen. Uskon, että kaikia kolmea tuotteita tulee jossain vaiheessa tilattua lisää.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Jolie box - joulukuu 2017 - Get Ready!


Taas on kuukauden Jolie boxin aika. Tässä boksissa näyttää olevan mielenkiintoisia ja kokeilemisen arvoisia tuotteita!



Avril Organic Volume Mascara on tuuheuttava ripsiväri, joka pysyy hyvin ja kestää jopa pientä tihkusadetta ja hikoilua. Avrilin ripsarilla on paljon faneja luonnonkosmetiikan ripsivärien käyttäjissä. Harjaosa on täydellinen värin tasaiseen levittämiseen ja sen avulla ripset saavat kunnolla volyymia ja pituutta. Ripsiväri on luonnollisista raaka-aineista valmistettu ja Ecocert -sertifioitu. Sisältää muun muassa ripsiä helliviä öljyjä kuten marulasiemenöljyä ja auringonkukkaöljyä.

Tätä ripsaria olen halunnut kokeilla jo pidempään ja miettinyt tilaamistakin, joten aivan nappi-tuote. En ole yhtään luonnonkosmetiikan ripsiväriä kokeillut, joten melkoiset epäilyt on tämän toimimisen suhteen.




Weleda Lip Balm on sävyttävä huulivoide, joka hoitaa talven kuivattamia huulia tuhdin karitevoin sekä ravitsevan jojobaöljyn avulla. Sävy Rose antaa huulille luonnollisen kauniin kiillon sekä läpikuultavan ja kevyen, vaalean ruusuisen sävyn. Tuoksuna luonnolliset vaniljan ja ruusun uutteet. Vegaaninen tuote.




Unique Haircare Volumising Mousse on tuuheuttava muotovaahto, joka tuo hiuksiin reilusti volyymia ja rakennetta. Alkoholiton, kasvipohjaisiin muotoiluaineisiin perustuva koostumus ei jätä hiuksia tahmeiksi. Luomulaatuinen Reilun kaupan aloe vera kosteuttaa hiuksia. Kaikki tanskalaisbrändi Uniquen tuotteet on valmistettu pohjoisista raaka-aineista kestävän kehityksen mukaisesti ja tuulienergiaa hyväksikäyttäen. Käyttöohje: Ravista hyvin ennen käyttöä, ota pieni määrä vaahtoa kämmenelle, levitä pyyhekuiviin hiuksiin ja muotoile haluamallasi tavalla.




Less Is More Thyme Lacquer -timjami hiuslakka 50 ml antaa voimakkaan pidon, tuo hiuksiin kauniin kiillon ja samalla kosteuttaa hiuksia. Lakka sopii kaikille hiuslaaduille ja moneen eri käyttötarkoitukseen. Kuiviin hiuksiin lakka soveltuu kampauksen kiinnitykseen tai suoristusraudan alle käytettäväksi. Kosteisiin hiuksiin voit levittää lakkaa föönauksen alle tukea tuomaan. Raikkaassa lakassa tuoksuvat timjami ja bergamotti. Käyttöohje: Ravista tuotetta ennen käyttöä. Suihkuta tarpeeksi etäältä (n. 30 cm), jotta tuote levittyy tasaisesti. Föönaus: Suihkuta lakkaa hieman kosteisiin hiuksiin. Kuivaa föönillä harjaa apuna käyttäen. Hiusten suoristus: Suihkuta lakkaa tasaisesti hiusosioon, jonka aiot suoristaa. Vedä hiusosio kamman kanssa läpi ja seuraa toisellä kädellä perästä raudan kanssa. Puhdista suoristusrauta aina käytön jälkeen. Kampauksen viimekstely: Suihkuta tasaisesti kuiviin hiuksiin tyylin viimeistelemiseksi. Hiuksia voi muotoilla vain hetken ajan heti lakan suihkuttamisen jälkeen.




Whamisa Organic Sheet Maskit ovat tehokkaita, geelimäisiä kertakäyttönaamioita, jotka sopivat kaikille ihotyypeille. Niitä on kolmea eri laatua, joista kaikki ovat monipuolisesti ihoa hoitavia kirkastaen, kosteuttaen ja kiinteyttäen ihoa. Whamisa on fermentoinut raaka-aineet omalla erikoismenetelmällään parantaen niiden säilyvyyttä ja luonnollista kykyä puhdistaa ja kosteuttaa ihoa. Sheet Maskit ovat korealaisessa ihonhoidossa suosittuja tehohoitoja, joita on tarkoitus käyttää 1-3 kertaa viikossa. Ne imeyttävät ihoon runsaasti ravinteita ja vaikutuksen huomaa heti. Käyttöohje: Puhdista kasvot ja levitä iholle kasvovesi tasapainottaaksesi ihoa ennen naamion levitystä. Naamio on kaksiosainen, sisältäen ylä- ja alaosan. Levitä iholle ensin alaosa. Naamio ohenee, kun sen sisältämä seerumi imeytyy ihoon. Poista naamio 20-30 minuutin jälkeen ja taputtele iholle jäänyt seerumi hellävaraisesti kasvoille ja kaulalle.




Absolution La Solution + Energie on runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja sisältävä elvyttävä ja kirkastava seerumi, joka antaa iholle suojaa ilmansaasteita, tuulta ja muita ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Sisältää alppitähteä, joka pitää ihon kimmoisana ja värin kirkkaana. Kaunonpunahattu korjaa ja aktivoi ihon omaa suojamekanismia. Ihanteellinen stressaantuneelle iholle antamaan sille uutta elinvoimaa. Sopii kaikille ihotyypeille, rauhoittavan vaikutuksensa ansiosta myös herkälle iholle. Absolutionin La Solution + -seerumit ovat osa Absolutionin Mix & Match ideologiaa. Tarkoituksena on valita päivän tarpeeseen sopiva seerumi ja sekoittaa sitä päivä- tai yövoiteen joukkoon. Kaikki seerumit toimivat kuitenkin myös yksistään käytettyinä tai levitettyn voiteen alle. Käyttöohje: Sekoita seerumia valitsemasi Absolution -kasvovoiteen joukkoon tai käytä seerumia sellaisenaan puhtaille kasvoille kasvoveden jälkeen.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Reissun kosmetiikkaa 5 - taas työreissu

Samaan tapaan kuin edellisessäkin postauksessa, työreissu suuntautui oloihin, joissa meikit eivät olleet tarpeen. Perustuotteet (peseytyminen, hiukset, vartalo) olivat samat kuin edelliselläkin reissulla, joten niistä en uudelleen kirjoita. Kasvotuotteista sen sijaan tällä kertaa vähän enemmän.



Kuten edelliselläkin reissulla, puhdistustuotteena oli Patykan Rosewood Velvet Cleansing Milk. Edellisessä postauksessa tästä enemmän, mutta pääviesti siis on se, että tämä ei minua vakuuttanut. Tuoksu on voimakas ja tämän haluaa pestä vedellä eikä pelkästään Patykan kasvojenpuhdistuliinalla. Lisäksi tällä tuotteella pesemisen jälkeen haluan pyyhkiä kasvot kasvoveteen kostutetulla vanulapulla vaikka yleensä en kasvovettä vanulapulla käytäkään. Nyt jo kovasti odotan, että tämä puhdistusmaito loppuisi ja pääsisin kokeilemaan jotain muuta.

Reissussa kasvovetenä oli Sóleyn kasvovesi. Kuten aiemmin sanoin, Patykalla puhdistuksen jälkeen pyyhin kasvoni tällä kasvovedellä kostutetulla vanulapulla. Joka aamu en pessyt kasvoja puhdistusmaidolla vaan välillä pelkästään pyyhin tällä tuotteella. Jos illalla oli viitseliäisyyttä, saatoin kerrostaa tätä kasvovettä useamman suihkutuskerroksen.
Aluksi en pitänyt tämän kasvoveden tuoksusta, mutta muutaman kuukauden aikana olen oppinut pitämään siitä. En oikein osaa kuvailla tuoksua. Suihkutettaessa se on melko voimakas, mutta katoaa hyvin pian. Väri ei ole kasvovedelle se kaikkein tyypillisin; tämä on väriltään tummaa puna-ruskeaa, mutta väri ei kuitenkaan iholla näy.

Kasvoveden jälkeen levitin kasvoille Pain Instant Calm Redness Serum Sea Aster & Wild Oat -seerumia. Ihoni on herkkä reagoimaan monille tuotteille ja erilaisille olosuhteille punaisilla laikuilla. Olin lukenut tätä kehuttavan ja se päätyikin edelliseen Jolien tilaukseen mukaan. Seerumi on valkoista ja muistuttaa koostumukseltaan melkeimpä ohutta kasvovoidetta. Tuoksu on pistävä, mutta häviää melko nopeasti. Imeytyy ihoon nopeasti ja on miellyttävä käyttää. 

Kasvovoiteena oli sekä aamulla että illalla Origins GinZing Energy-boosting Moisturizer Hydratant Face Cream. En muista mistä tämä testerikokoinen rasva on minulle tullut, mahdollisesti viime vuoden kosmetiikkajoulukalenterista. Ennen tätä on todella pitkä aika siitä kun olen käyttänyt kasvovoiteena jotain muuta kuin luonnonkosmetiikkaa tai Dermavidualsia. Tuote on helpostilevittyvä ja kosteuttaa mukavasti. Tuoksusta tulee mieleen lapsuus ja Ruotsista ostetut appelsiinitoffee-karkit. Tätä piti tuoksutella useampi päivä ennen kuin osasin yhdistää tuoksun juuri näihin karkkeihin! Ainakin edellämainittujen tuotteiden päälle levitettynä tämä jättää kasvoille jonkinlaisen kalvontunnun, mutta se ei kuitenkaan ole häiritsevä eikä kiilteleväkään. Tämä tunne on jonkin aikaa levittämisen jälkeen, mutta katoaa pian. Jos en olisi hurahtanut luonnonkosmetiikkaan, voisin kuvitella ostavani tätä lisää, sen verran mukava tuntu ja huumaava tuoksu. Tokikaan en tätä ole kokeillut meikkivoiteen kanssa, joten en tiedä kuinka siellä toimisi. 

Viimeisenä kasvotuotteena oli Weledan Almond Soothing Facial Oil, jota käytin illalla kasvovoiteen päälle. Tässä tuoksu on voimakkaan mantelinen, mutta kuten muissakin tässä postauksessa mainitussa tuotteissa, tuoksu katoaa nopeasti. Alkuun en pitänyt voimakkaan mantelisesta tuoksusta, mutta siihenkin olen tottunut. Aivan kuin nuuskuttelisi Disaronno-likööriä! Edellinen kasvoöljy oli Nafhan kaktusviikunaöljy, johon verrattuna tämä on erittäin kevyt. Yöaikaan kaipaisin tuhdimpaa öljyä, mutta koska tämä on niin kevyt, tätä voi käyttää myös päiväaikaan. Tätä öljyä olen käyttänyt myös öljyputsarina ennen Patykan puhdistusmaitoa. Tästä kombosta pidin huomattavasti enemmän kuin pelkästä puhdistusmaidosta!


Tällaista kasvokosmetiikkaa oli viime viikon reissulla mukana. Yksittäisten tuotteiden tehosta on hankala sanoa, mutta kaiken kaikkiaan toimiva kombo tämä on ollut. Iho on pysynyt hyvässä kunnossa, ei ole ollut suurempaa kuivumista mutta ei myöskään kukkimista. Tällä viikolla taas uudelle reissulle, katsotaan, tuleeko sinne mukaan jotain uutta kokeiltavaa vai mennäänkö samoilla tuotteilla.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Reissun kosmetiikkaa 4 - työreissu

Toissaviikkoinen työreissu ei ollut kaupunkimatka, joten kosmetiikasta vain perusjutut olivat mukana. 



Peseytymis/hygienialinjalla mentiin melko vähällä. Shampoona Uniquen syväpuhdistava shampoo. Aiemminkin olen tästä kirjoittanut, ihan toimiva tuote. Hoitoaineena edellisessä Jolie boxissa tullut Neal's Yard Remediesin ruusu-sarjan hoitoaine. Aiemmin olen tästä testerin käyttänyt ja muisin, että ruusuntuoksu olisi ollut huomattavasti vahvempi. Tässä se ei kuitenkaan tuntunut mitenkään häiritsevästi. En oikein muista kokemusta tästä, koska ehdin reissun aikana tätä vain kerran käyttää.
Vartalonpesuun John Masters Organicsin iki-ihana geranium & grapefruit bodywash. Tässä on ihanan greippinen tuoksu ja koostumus on mukavan geelimäinen.
Deodoranttina tuttuun tapaan TripleDryn suihkutettava deodorantti, joka on luottotuotteeni. 
Hammastahnaksi tarttui kaupasta tällä kertaa tällainen.




Kasvokosmetiikkaa oli mukana huomattavasti enemmän. Puhdistukseen oli Patykan Rosewood Velvet Cleansing Milk. Tässä tuotteessa tuoksu on patykamainen, melko voimakas. Pesee puhtaaksi, mutta ei kuitenkaan jätä ihoa rutisevan kuivaksi. Tälle tuotteelle en mitenkään tulisesti syttynyt, joten tätä boksista tullutta puhdistusmaitoa en toista kertaa osta vaikka ihan toimiva olikin.
Aamuisin puhdistin kasvot ainoastaan pyyhkimällä Evolven Liquid Crystal Micellic Cleanserilla. Tässä tuotteessa tuoksu on evolvemainen (mistä tulikin mieleen, että Patykalla ja Evolvella molemmilla on useissa tuottessa tietynlainen merkille ominainen tuoksu). Mukava misellivesi, jonka meikinpoisto-ominaisuuksista en osaa sanoa mitään tämän reissun perusteella.

 Sekä aamulla että illalla puhdistuksen jälkeen kasvovetenä oli Soleyn kasvovesi (joka ei näköjään päätynyt kuvaan). 
Parina iltana käytin seerumina Vintner's Daughterin Active Botanical Serumia, mutta tästä luovuin hyvin pian. Tuoksu oli erittäin voimakas, mikä sekään ei välttämättä olisi haitannut. Mutta, mutta... ihoni reagoi tähän samalla tavalla kuin Patykan kolmivaiheiseen puhdistukseen; punaisilla laikuilla. Kyllä harmittaa, koska nyt kolmen käyttökerran jälkeen olen päätynyt siihen, että tämä tuote valitettavasti joutaa kiertoon.
Aamuisin ja muina iltoina seerumina olikin Absolutionin Le Sérum Anti-Soif, joka on miellyttävä sitrukselta tuoksuva rauhoittava ja kosteuttava seerumi.

Iltaisin seerumin jälkeen kasvoille tuli Absolutionin La Créme de Sante, jonka päälle Nafhan kaktusviikunaöljy. Kesällä Absolutionin voide oli päiväkäytössä, mutta näin talvella se ei seerumin kanssa kaksitaan riitä ja loput voiteesta päätyi yökäyttöön yhdessä öljyn kanssa. Kaktusviikunaöljy tuntui alkuun hyvin raskaalta ja paksulta, mutta kun siihen tottui, oli aivan ihana yö-öljy. Nyt kun se on loppunut, jäin kyllä kaipaamaan!
Päivällä kosteusvoiteeksi seerumin päälle tuli JOIK:n Regenerating Night Cream with Calendula & Sea-Buckthorn Oils. Tämä on itse asiassa yövoide, mutta näin talvella kun iho suorastaan huutaa kuivuutta, tämä sopi minulle erinomaisesti päivävoiteeksi. Kesällä tämä oli seerumin kanssa yökäytössä ilman öljyä.

Silmänympärysiholle käytössä oli Bioeffectin EGF Eye Serum. Normaalisti en tätä päivällä käytä, koska jättää silmänympärysihon rasvaisen oloiseksi. Tällä reissulla kuitekin käytin aamua iltaa.




Jalka- ja säärirasvana reissussa oli Naturativin Cuddling Foot Balm. Tässä tuotteessa tuoksu on erittäin voimakas, enkä voisikaan tätä kotona käyttää juurikaan tuoksun vuoksi. Tuoksu on makean toffeinen mutta kuitenkin jotenkin tunkkainen, enkä pidä siitä lainkaan. Nyt on tavoitteena saada tämä rasva käytettä parin seuraavan reissun aikana. Saa nähdä kuinka käy! Mikäli en tätä saa loppumaan, taitaa lähteä kiertoon tai miehen jalkoihin.


Tällaisia tuotteita edellisellä reissulla oli mukana. Ensi viikolla taas uusi reissu uusine tuotteineen, koska iso osa edellisellä reissulla olleista on käytetty loppuun.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Jolie box - marraskuu 2017 - Cups of Tea & Soul Cake


Tämän kuun Jolie box tarjoaa tuotteita kotoiluun. Tuttuun tapaan kirjailen kuvien alle saatekirjeen sanat.




Neal's Yard Remedies Nutriting Rose Conditioner on syväkosteuttava hoitoaine, joka sisältää oliivi- ja kookosöljyä, antioksidanttipitoista vaahterapuun uutetta sekä ruusu- ja kehäkukkauutteita. Tämä englantilaissarjan klassikkohiustenhoitotuote auttaa pitämään hiukset terveinä ja elinvoimaisina. Hoitava koostumus ei kuitenkaan latista hiuksia. Sopii kaikille hiuslaaduille, ihanteellinen etenkin kuiville, vauroituneille tai värjätyille hiuksille.

Tätä minulla on joskus ollut testeri käytössä. Muistaakseni tykkäsin tuotteesta muuten, mutta tässä oli erittäin voimakas luonnonkosmetiikan ruusutuotteille ominainen tuoksu. Todennäköisesti otan tämän loppuvuoden reissuille mukaan ja sen jälkeen katsotaan mitä lopulle teen. Mahdollisesti kiertoon, kun ensi vuoden alkupuolelle ei reissuja ole isommin suunnitteilla.





Naturativ Cuddling Foot Balm on hellivä balmi, joka tuo välitöntä helpotusta kuiville ja karkeille jaloille. Se pehmentää kovettumia sekä tasoittaa, kosteuttaa ja ravitsee jalkojen ihoa. Voiteen sisältämät kasviöljyt ja -voit uudistavat halkeilevaa ja hilseilevää ihoa. Sopii hyvin käytettäväksi myös esimerkiksi kuiville kyynärpäille, käsiin ja polviin. Hemmotteleva vaniljan, kinuskin ja sitruunan tuoksu tekee laadukkaan balmin käyttökokemuksesta nautinnollisen.




Weleda Almond Soothing Facial Oil on hemmotteleva, rauhoittava ja palauttava öljyseos, joka sopii herkällekin iholle. Manteliöljypohjainen hoitotuote sopii ravitsevaksi kasvoöljyksi päivittäiseen käyttöön, suojaamaan kasvoja kylmällä sääll sekä hellävaraiseen meikinpoistoon. Se palauttaa ihon luonnollisen tasapainon. Suojaavat ominaisuudet lievittävät punoitusta, kutinaa ja kireyden tunnetta ja hoitavat intensiivisesti. Dermatologisesti hyväksytty, sopii herkälle iholle, jopa allergisiin reaktioihin alttiille iholle. Käyttöohje: Lämmitä muutama pisara öljyä kämmenelläsi ja levitä kasvovedestä hieman kosteille kasvoille. Meikinpoisto: Pyörittele öljyä kuiville kasvoille ja pyyhi pois esimerkiksi kostealla musliiniliinalla.




Patyka Essential Lifting Lotion (30 ml:n koko) on anti-age-vaikutteinen, suihkutettava kasvovesi, joka silottaa, pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Kasvovesi palauttaa iholle raikkaan harmonian. Ihosta tulee puhdas, kirkas ja vastaanottavainen. Tämä kasvovesi on jo hoitotuote itsessään sisältäen monipuolisesti ihoa ravitsevia ainesosia. Aloe vera rauhoittaa, hyaluronihappo sitoo kosteutta ihoon. Biosaccharide Gum-1 on prebiootti, joka vähentää ärsytyksiä sekä kosteuttaa ihoa välittömästi. Kauran polysakkaridit kiinteyttävät ihoa, Damaskuksen ruusuvesi kirkastaa ihoa ja lievittää punoitusta. Hexapeptide 11 on luonnollinen peptidi, joka parantaa ihon elastisuutta. Kasvovesi on Patykan 3-step-puhdistusrituaalin viimeinen vaihe, mutta se sopii käytettäväksi hyvin myös muiden puhdistustuotteiden parina. Suihkuta puhtaille kasvoille aamuin illoin.

Tässä tuotteessa on voimakas tuoksu ja aikanaan Patykan 3-step -rituaalin tuotteet yhdessä eivät minulle käyneet vaan aiheuttivat ihon punottelua. Todennäköisesti tämä siis lähtee kiertoon melko piankin. Tai sitten kokeilen vielä kerran tätä tuotetta.




Cîme Belle d'amour Day & Night Cream on sekä päivä- että yökäyttöön sopiva ravitseva ja suojaava kasvovoide. Hellävarainen koostumus sopii loistavasti myös herkälle iholle. Voiteen sisältämä alppitähti toimii voimakkaana antioksidanttina suojaten ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä, villiruusu ravitsee ihoa ja ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Voide jättää kasvot pehmeiksi, raikkaiksi ja kokonaisuudessaan terveemmän näköisiksi. Sopii kaikille ihotyypeille.

Boxin mukana oli myös informatiivinen Cîme-lehtinen. Aiemmin olen käyttänyt testerikokoisen Daisy Delightin ja siitä pidin. Mielenkiinnolla siis odotan tämän testaamista.


Tämän kuun boksissa oli monenlaisia tuotteita, joista todennäköisesti ainoastaan yksi lähtee testaamatta kiertoon. Muiden testaamista odotan innolla; hoitoaine ja jalkavoide taitavat jo ensi viikolla lähteä reissukäyttöön. Kommentteja näistä myöhemmin.

Loppuneet ja lähteneet - Lokakuu 2017

Taas on loppuneiden ja lähteneiden postauksen aika. Ja niin kuin tavallista, postaus ei tullut lokakuun lopussa eikä aivan marraskuun alussakaan... Mutta sitten asiaan.



Ostin lähemmäs vuosi sitten alesta Bioeffectin EGF-seerumin. Tämän kanssa kävi erittäin huono onni ja pääsinkin vain muutamaan kertaan tätä käyttämään. Laitoin tämän matkaamaan käsilaukussa eri osoitteeseen ja olinkin unohtanut tuotteen käsilaukkuun pidemmäksi aikaa. Tässä välissä puteli oli tyhjentynyt käsilaukkuun, joskin ilmeisesti hiljakseen, koska missään vaiheessa en huomannut, että laukkuni olisi märkä. Eli oikein en tästä osaa sanoa muuta kuin, että tuoksuton ja hyvinlevittyvä. 
Omoroviczan Thermal Cleansing Balmin sain kaveriltani, joka ei tästä välittänyt. Minulle tämä taas oli melkeimpä rakkautta ensi silmäyksellä! Tumma puhdistustuote, joka muuttui käsien välissä öljymäiseksi. Tämän kanssa tuli lähes päivittäin hierottua kasvot. Tuoksua on hankala kuvailla, mutta ihan miellyttävä tuoksu. Poistin tämän kasvoilta Patykan kasvojenpuhdistusliinalla. Iho tuli puhtaaksi, mutta samalla kosteutetun tuntoiseksi. Tätä onkin jo uusi purnukka hyllyssä odottamassa. Oikea hemmottelutuote!
Hannes Dóttirin Seamasquen käytin kaverin luona. Olisi pitänyt varmaan etukäteen netistä tutkailla kuinka tuotetta tulisi käyttää. Nyt laitoin tämän voimakkaasti hammastahnalta tuoksuvan naamion puhdistetulle iholle. Koostumus oli hankalan venyvä ja sinkuva. Tälle siis ei-jatkoon.
Absolutionin Le Sérum Anti-Soif tuli Jolie boxissa viime vuoden joulukuussa. En oikein tästä osaa sanoa muuta kuin, että tuli käytettyä. Ei siis mitään hurraa-huutoja, mutta ei myöskään mitään moitittavaa. Tilasin kesällä samaa ainetta täysikokoisen paketin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että tämä testeri oli parempi. Täysikokoisessa tuotteessa on mm. erittäin voimakas sitruksinen tuoksu.
John Masters Organicsin Citrus & Neroli Detangler oli minulla reissukäytössä hoitoaineena. Ihan mukava tuote, tuoksu sitrusinen. Ei tee hiuksista lättänöitä, mutta tekee ne kuitenkin helpostikammattaviksi.




Arkisia loppuneita onkin sitten suurempi määrä. 
Saippuoista tiensä päähän tuli hajusteeton Erisanin nestesaippua ja Urtekramin hajusteeton käsisaippua. Molemmat toimivia tuotteita.
Deodoranteista ikisuosikkini TripleDryn roll-on-verso. Pidän suihkutettavasta huomattavasti enemmän. Lisäksi toinenkin dödö loppu, jossain vaiheessa kun TripleDryta ei ollut saatavilla (eli apteekki ei ollut lähellä), ostin kaupasta vain jonkin hajusteettoman deorodantin.
Hammastahna lähti roksikseen, kun ei ollut tullut käytettyä.
Bepanthenin ostin tuoreen tatuoinnin hoitoon. Ensin yritin luonnonkosmetiikan rasvoilla, mutta jo ensimmäisen päivän aikana päädyin ostamaan Bepanthenin, se kun jättää tatuoinnin päälle kalvomaisen kosteutuksen huomattavasti pidemmäksi ajaksi.
Kasvovoiteista tyhjeni Dermavidualsin Novrithen. Tästä voi sanoa vain, että luottotuote.




Essen tuotteista olen kirjoittanut monta kertaa aiemmin, postaukset löytyvät täältä. Mukavia tuotteita, iho pysyy hyvässä kunnossa niin kauan kun sille ei laita mitään muuta. Esim. kun näiden päälle laittoi meikkivoidetta, iho meni heti tukkoon ja alkoi kukkia. Tämän vuoksi näillekin täytyy sanoa, että ei jatkoon.




Tässä kuussa kiertoon lähti nämä kolme tuotetta sekä vielä hieman muutakin. Olin epähuomiossa ostanut hajustetun hiuskiinteen, joten tuoksun vuoksi tämä lähti kiertoon.
Iroisien puhdistusgeelissä oli niin ikään erittäin voimakas tuoksu. Lisäksi tämä pesi kasvot minun makuun liian natisevan kuiviksi. 
OUAI:n Volume Shampoossa myöskin oli melko voimakas tuoksu. Enkä oikein muutenkaan syttynyt tuotteelle.




Tilasin jo toiseen kertaan Patykan kolmivaiheisen puhdistuksen tuotteet, koska en muistanut, miksi nämä viimeksi jäivät käyttämättä. Tämän puhdistuksen jälkeen iholle jäi ihanan kosteutettu mutta kuitenkin puhdas olo. Mutta, mutta... Näissä on jotain, joka allergisoi minua. Iholle tuli punoittavat laikut. Ja muistin, että juuri näin kävi viimeksikin! Nämäkin tuotteet joutuivat valitettavasti kiertoon.


Lokakuussa loppui vanhoja tuttuja luottotuotteita, mutta myöskin yksi uusi suosikki löytyi (Omorovicza). Marraskuu näyttää hieman rauhallisemmalta loppuneiden suhteen, puoleen kuuhun mennessä loppuneita tuotteita ei ole yhtään!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Jolie box - lokakuu 2017 - Your Body is Your Temple


Taas on kuukauden Jolie boxin aika. Mukana on hyvänolontuotteita sekä monitoimituotteita. 




HerbalGem Depuraseve Detox-kuuri: Koivunmahla tunnetaan elimistöä kuona-aineista (mm. lääkejäämät, raskasmetallit, ympäristön saasteet ja kemikaalit, alkoholi, tupakka) puhdistavista ominaisuuksistaan. Se kerää itseensä runsaasti eri ravintoaineita kuten mineraaleja ja hivenaineita matkalla juurista puun runkoon. HerbalGemin käyttämä koivunmahla on kerätty keväällä Ardennien alueelta (metsäinen vuoristoalue Belgiassa). Koivunmahla on tuore ja käsittelemätön (ei pastöroitu eikä sterilisoitu) ja Ecocertin sertifioima. Koivunsilmu-uute vahvistaa eliminoimaan kehossa jopa pidempään olleita kuona-aineita. Se omaa myös anti-inflammatorisia sekä maksaa huuhtelevia ja puhdistavia ominaisuuksia. Mustaherukan silmu-uute vaikuttaa vahvistavasti ja vitalisoivasti kaikkiin kehon toimintoihin ja auttaa kehoa mukautumaan erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin sekä poistamaan väsymystä. Mustaherkuna silmu-uutteella on mm. verisuonia ja verenkiertoa vahvistavia sekä diureettisia ominaisuuksia. Sopii painonpudotuksen tueksi ja vahvistaa myös nivelten notkeutta. Puhdistuskuuria suositellaan vuodenaikojen vaihtuessa. Käyttöohje: Aikuisille: kolmen viikon ajan ruokalusikallinen aamuisin, joko sellaisenaan tai vesilasilliseen sekoitettuna. Lapsille: kolmen viikon ajan teelusikallinen aamuisin, joko sellaisenaan tai vesilasilliseen sekoitettuna.

Tästä tuotteesta täytyy sanoa, että olen epäileväinen kaikkien tällaisten suhteen. Mutta ajattelin kuitenkin käyttää, koska tuskin tästä mitään haittaakaan on.




Flow Cosmetics Dark Coffee Himalayan Salt Body Scrub on kosteuttava suolakuorinta koko vartalolle. Kofeiinipitoinen kahvikuorinta saa ihon näyttämään sileältä, pehmeältä ja kiinteämmältä. Kahvi yhdessä greipin kanssa auttaa poistamaan nesteturvotusta sekä vähentämään selluliittia. Virkistävä luomugreipin tuoksu kohottaa mielialaa. Käyttöohje: Levitä kuorintaa tasaisesti kostealle iholle. Hiero suolaa kevyin pyörivin liikkein haluamillesi kehon alueille. Voit myös antaa suolan vaikuttaa ihollasi ja esimerkiksi mennä saunaan. Lopuksi vain huuhtele kuorinta-aine pois (älä pese saippualla) ja taputtele iho pyyhkeellä kuivaksi. Tuote on vedetön ja siten se säilyy ilman säilöntäaineita. Vettä ei saa kuitenkaan päästää purkkiin, joten annostele kuorintaa lusikalla tai spaattelilla.




EQ Sulfate-free Shower-Shampoo on kätevä, monikäyttöinen pesutuote treenikassiin ja matkalle mukaan. Miedon koostumuksensa ja hoitavien kasviraaka-aineidensa ansiosta tuote on täydellinen päivittäiseen hiusten ja kehon pesuun. Sulfaatiton koostumus on hyvin hoitava ja se sopii herkimmällekin iholle ja hiuspohjalle ja hiuksille. Nestemäinen koostumus on helppo levittää ja se muodostaa pehmeän ja täyteläisen vaahdon. Eksoottisen hedelmäisessä tuoksussa on mukana häivähdys vaniljaa. EQ on surffari, yrittäjä, maailmanmatkaaja ja visionääri Franck Buwalskin luoma tuotekonsepti, jonka motto on "Live. Love. Care. Love isn't only an essential value for the brand, it's a value for life." Käyttöohje: Levitä iholle hellästi hieroen sekä tasaisesti päänahkaan. Huutele runsaalla vedellä. 




Evelve Liquid Crystal Micellic Cleanser on hoitava misellivesi, joka puhdistaa kasvoilta lian samalla kun hyaluronihappo lukitsee kosteuden ihoon ja tuo iholle sen tarvitsemia ravinteita. Granaattiomenauute pehmentää ja antaa tehokasta kosteutusta iholle. Monikäyttöinen misellivesi toimii kasvovetenä sekä puhdistusvetenä poistaen kevyen meikin, lisäksi se sopii erinomaisesti aamupuhdistukseen. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttöohje: Pyyhi kasvot aamuin illoin misellivedellä kosteutetulla vanulapulla. Levitä misellipuhdistuksen jälkeen ihotyypillesi sopiva kosteutus.




Naturativ EcoAmpoule 1 on kosteuttava tehoseerumi, joka on suuniteltu erityisesti herkälle ja kuivalle kasvojen sekä kaulan iholle. Seerumia levitetään ennen päivä- tai yövoidetta pehmentämään, kiinteyttämään ja hoitamaan ihoa. Seerumia voidaan käyttää myös kosteuttavana ja tasoittavana pohjana meikin alle. Hypoallergeeninen seerumi sisältää ihoa tehokosteuttavaa hyaluronihappoa sekä ihoärsytystä ja punoitusta vähentävää merisauniota. Ruusuvesi pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Loppuneet ja lähteneet - syyskuu 2017

Taas on kuukauden loppuneiden ja lähteneiden postauksen vuoro. Taas löytyy suosikkeja, pitkän linja puurtajia ja testissä olleita.




Ensimmäisenä loppuneita hiustuotteita. Kolme tuotteista ovat pitkän linja luottotuotteita; Big Sexy Hairin Powder Play, No Nothingin Very Sensitive Multispray ja Herbinan hajusteeton hiuskiinne. Kaikki tuotteet ovat olleet käytössä pitkään ja ellei uutta ole odottamassa, ainakin suunnitelmissa ostaa. Multispray ja hiuskiinne ovat hajusteettomia. Etenkin No Nothingin multispray on sellainen, jota ehdottomasti tarvitsen lisää! Hiuspuuteria on jo toinen puteli odottamassa hyllyssä. Tämä tuote ei ole hajusteeton, mutta hajusteetonta puuteria en ole vielä löytänyt.
John Masters Organicsin shampoo kuiville hiuksille on aivan ihana! Kotikäytössä tämä ei ole, koska siinä on voimakas tuoksu. Mutta tämä tuoksu on aivan ihana! Jollain tavalla metsäinen. Reissukäyttöön olen ostanut jo toisen samanlaisen.




Sitten lisää loppuneita tuotteita, joista melkein kaikista on jo aiemmin tehty postaus/postauksia. Apple & Bearsin Grepefruit Body Milk on ihana tuote, josta enemmän mm. täällä
Dermavidualsin Hagebuttenkernöl oli viime talvena käytössä kasvoille lähinnä saunan jälkeen. Ihana tuntoinen tuote. Loput siitä käytin lapsien rasvaamiseen, vai pitäisikö sanoa öljyämiseen, aina suihkun jälkeen. Imeytyy mukavasti ja muksutkin tykkäsivät tästä kovasti.
Laidbaren silmänympärysvoide oli aivan ihana! Jos joskus tulee sellainen tilanne, että hyllyssä ei ole testattavia silmänympärysvoiteita, tätä tilaan lisää! Koostumus on ihanan kermainen, tuote on tuoksuton ja hyvinimeytyvä. Täällä lisää tästä tuotteesta.
Evolven hyaluronihappo pääsi kuivahtamaan. Jossain vaiheessa testasin tätä, mutta kasvoille tuli kuivia punoittavia laikkuja. En osaa sanoa, johtuiko tästä tuotteesta vaiko jostain muusta testissä olevasta tuotteesta. Nyt päätin kokeilla tätä uudelleen, mutta jo ennestää hyvin geelimäinen tuote oli muuttunut niin "tujakaksi", ettei enää tullut pipetillä ulos pullosta. Uusi samanlainen on hyllyssä odottamassa testaamista.




Sitten kiertoon lähtevät tuotteet ja yksi roksikseen menevä kuivahtanut. 
Burt's Bees Lip Crayon värissä Sedona Sands on ollut niin pitkään auki, että lähtee roskikseen. Koostumukselta oikein mukava tuote, väri ruskea. Jostain syystä tämä oli jäänyt kaapin perälle ja jäänyt käyttämättä. 
Terre d'Oc:n kosteuttavassa argan body lotionissa on sen verran voimakas tuoksu, että lähtee toiselle käyttäjälle. Samasta syystä balance me:n silmänympärysvoide lähtee kiertoon. Tästä silmänympärysvoiteesta tuli myöskin punoittelua silmänympärysiholle.
Alima Pure:n silmämeikinpohjustajaa kokeilin kertaalleen, eikä minun superrasvoittuvilla luomilla toiminut ollenkaan. Tähän mennessä vain yksi tuote on ollut itselläni toimiva, Urban Decayn silmämeikinpohjustaja. 
Holika Holika:n kasvonaamio lähtee myöskin kiertoon.


Tässä siis tämän kuun loppuneet ja kiertoon lähteneet tuotteet. Kaikki hiustuotteet ovat sellaisia, että näitä varmastikin tulee ostettua lisää. Lisäksi laidbaren silmänympärysvoide oli ehdoton suosikki.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Jolie box - Lux for Lux



Viime vuonna ensimmäistä kertaa ilmestynyt Jolie lux box jäi vuosi sitten minulta saamatta. Tänä vuonna olin näppärämpänä ja tilasin heti kun oli tilattavissa. Nyt tuttuun tapaan esittely tuotteista.




Absolution La Brume Systémique on monivaikutteinen, ihon omia toimintoja tasapainottava kasvovesi, joka virkistää ja antaa iholle elinvoimaa. Se vahvistaa ihon omaa suojamekanismia ja suojelee ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Antioksidanttipitoinen ruusunmarja uudistaa, keto-orvokki ja hamamelis hillitsevät liiallista talintuotantoa ja Sodium PCA sitoo tehokkaasti kosteutta ihoon. Suihkepullon ansiosta tuotetta on helppo suihkuttaa suoraan kasvoille puhdistuksen jälkeen ja päivän mittaan virkistykseksi. Kasvoveden hoitavuuden ansiosta voit kokeilla korvata sillä jopa seerumin! Sopii loistavasti myös miehille rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa parranajon jälkeen. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttöohje: Ravista pulloa huolellisesti ennen jokaista käyttöä sekoittaaksesi faasit toisiinsa. Suihkuta kasvovettä suoraan kasvoille kaksi tai kolme pumppausta. Hiero tuote kevyesti ihoon tehostaaksesi sen imeytymistä.




Iroisie Contour Des Yeux Efficace Au Jojoba on pehmeän koostumuksen omaava huippulaadukas silmänympärysvoide, joka silottaa ja vähentää tehokkaasti turvotusta. Hellävarainen koostumus sopii myös kaikkein herkimmille silmille. Ruiskaunokki rauhoittaa, virkistää ja ennaltaehkäisee ikääntymisen merkkejä. Jojobaöljy ravitsee, pehmentää ihoa ja suojaa ohutta silmänympärysihoa. Merilevä kosteuttaa ja elvyttää. Hyvin imeytyvä koostumus sopii myös meikin alle. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttöohje: Taputtele hyvin pieni määrä voidetta puhtaalle silmänympärysiholle aamuin illoin.




Alima Pure Pressed Eyeshadow on vahvapigmenttinen luomiväri, jonka silkkisen pehmeä koostumus on helppo työstää ja häivyttää luomelle. Pitkäkestoista väriä voidaan käyttää sävystä riippuen myös rajausten tekoon. Hoitava koostumus sisältää kosteuttavia avokado- ja jojobaöljyjä sekä rauhoittavaa ja vitamiinirikasta riisipuuteria. Luomivärirasia on uudelleen täytettävä, joten värin loputtua voit ostaa tilalle edullisemman täyttöpakkauksen. Käyttöohje: Kevyen lopputuloksen aikaansaamiseksi pyykäise luomiväriä isolla siveltimellä koko liikkuvalle luomelle. Näyttävämpään lopputulokseen käytä pienempää ja napakampaa sivellintä.




John Masters Organics Geradium & Grapefruit Body Milk (30 ml) on ylellisen silkkinen vartalovoide, jossa on raiaks ja sitruksinen unisex-tuoksu. Ohut koostumus imeytyy nopeasti ihoon ja tarjoaa kosteutta ja pehmeyttä kaikille ihotyypeille. Palsamipelargonin, greipin ja laventelin eteeriset öljyt tasoittavat ja suojaavat ihoa.




Patyka Double Action Smoothing Scrub (20 ml) on kaksitehoinen kasvokuorinta, joka tasoittaa pieniä juonteita, uudistaa ihosolukkoa ja antaa iholle terveen hehkun. Kermainen koostumus pehmentää ihoa samalla kun jojobarakeet, jauhettu bambu sekä miedot hedelmähapot kuorivat ja kirkastavat ihoa. Jojobaöljy yhdessä seesamiöljyn kanssa ravitsee ja suojaa ihoa, antioksidanttirikas vadelmavesi virkistää väsynyttä ja sameaa ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttöhje: Levitä kuorinta puhtaille, hieman kosteille kasvoille. Tehostaaksesi vaikutusta, anna vaikuttaa vähintään muutaman minuutin ajan. Pyörittele kuorintaa iholla. Huuhtele pois runsaalla vedellä. Käytä ihotyypistä riippuen noin kerran tai kaksi kertaa viikossa.




Patyka Intensive Moisturising Mask (20 ml) on intensiivisen tehokas kosteusnaamio, joka on todellinen SOS-hoito kuivalle, elottomalle ja kiristävälle iholle. Pehmentää ja kirkastaa ihoa rentouttaen kiristävää tunnetta. Auttaa ihoa säilyttämään sen luonnollisen harmonian. Merileväuute kiinteyttää ja silottaa ihoa, ruusunmarjaöljy sisältää runsaasti Omega-3 ja -6-rasvahappoja ja parantaa ihosolujen uudistumista. Ruusunmarjaöljyn sisältämä A-vitamiini auttaa ihon kollageenin muodostuksessa. Avokadoöljy kosteuttaa syvältä, korjaa ja ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Jojobaöjly ja karitevoi pehmentävät ihoa parantaen sen elastisuutta. Sopii kaikille ihotyypeille, ihanteellinen etenkin kuivan ja pintakuivan ihon hoitoon. Soveltuu myös epäpuhtaalle iholle, sillä ohut koostumus ei tuki ihohuokosia. Käyttöohje: Levitä naamiota reilu kerros puhtaille kasvoille. Anna vaikuttaa vähintään 15 min, pyyhi ylimääräiset naamiot kasvoveteen kosteutetulla vanulapulla tai jätä naamio vaikuttamaan yön yli. Erittäin kuivan ihon hoidossa naamiota voidaan käyttää myös yövoiteen asemasta useamman kerran viikossa. Sopii myös tehohoidoksi paikallisesti käytettynä kuiville silmänympäryksille.




Boksissa oli myöskin kolme testeriä. Ensimmäisenä Neal's Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm. Tätä oli jonkun bokin mukana rasiallinen, kokeilin kerran naamiona ja totesin, että joutaa kiertoon. Todennäköisesti tämänkin lähtee testaamatta kiertoon.
Mukana nyt Little Butterfly of Londonin illuminating day cream ja absolutionin La Créme de Sante.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisen oloinen boksi. Silmänympärysvoide lähtee välittömästi käyttöön ja varaman muutama muukin tuote sen jälkeen kun Esse-kokeiluni päättyy.

Reissun kosmetiikkaa 3 - työreissu

Taas on yksi työreissu takana, tällä kertaa sellaiseen paikkaan, jossa ei tarvinnut meikata. Suurin osa tuotteista oli sellaisia, jotka ovat muutenkin käytössä tällä hetkellä, muutamat taas reissukäyttöön.




Ensimmäisenä kasvojenhoidon pariin. Tauon jälkeen olen taas ottanut käyttöön Essen tuotteet. Monenlaista tässä välillä kokeilin, osa toimi hyvin, osa huonosti ja kasvot alkoivat kukkia. Keväällä ostin Essen Sensitive-sarjan tuotteita, joiden käytön kuitenkin lopetin kun kasvoille tuli pientä näppyä. Tämä näppylöinti alkoi kun aloin meikata näiden tuotteiden kanssa.
Tällä kertaa pari ensimmäistä viikkoa Essen kanssa meni siinä, että kasvoista pukkasi isompaa näppyä, mutta nyt tilanne on rauhoittunut. Fiilikset Essestä ovat tällä hetkellä melkolailla samat kuin olivat ensimmäisellä kokeilukerralla, eli kasvojen iho on paremmassa kunnossa kuin vähään aikaan, joskin edelleen suurempaa tukkeumaa tulee jonkin verran. Puhdistustuote alkaa pian olla loppu, samoin seerumi ja toinen voiteista. Kun nämä loppuvat, taidan kaivella kaapista muuta testattavaa. Mutta ehdottomasti voisin kuvitella myöhemminkin palaavani sarjan pariin.




Sitten silmänympäryksiin ja huuliin. Huulirasvana oli Tata Harperin Be True Lip Treatment. Tämä on ollut minulla jo pidempään, välillä aktiivisemmassa käytössä, välillä vähemmän aktiivisessa. Miellyttävä käyttää, pakkauksessa luksuksen tuntua, tuoksu jollain tavalla vihreä. Kaiken kaikkiaan pidän tästä huulirasvasta vaikka en sitä ole pidempää pätkää koskaan käyttänyt.
Laidbaren Pack Your Bags -silmänympärysvoide on ollut käytössä jo pidempään. Tuotteen luvataan vähentää turvotusta ja tummuutta silmänympärysalueella. En oikein osaa sanoa, tekikö tuote tätä, mutta muuten kyllä vakuutti minut! Tuoksuton tuote, koostumus ihanan kermainen mutta kuitenkin hyvinimeytyvä. Myös silmämeikin tekeminen onnistui tämän kanssa hyvin. Tuote oli erittäin riittoisa, eikä varmasti olisi loppunut vieläkään, mutta eräältä reissulta unohdin kasvovoiteen pois ja käytin tätä koko kasvoilla. Kaiken kaikkiaan sellainen tuote, jota tekisi mieli tilata lisää! Täytyy vain ensin käyttää loppuun silmänympärystuotteet, jotka odottavat kaapissa.
Koska tiesin edellisen silmänympärysvoiteen loppuvan reissussa, otin mukaan uuden tuotteen; balance me wonder eye cream. Tässä koostumus oli huomattavasti juoksevampaa ja tuoksu oli voimakas. Jo parin käyttökerran jälkeen kävi selväksi, että tämä tuote ei sovi minulle; silmien ympärille tuli pientä punaista ärsytyslaikkua. 




Suihkutuotteina luonnonkosmetiikkaa. Shampoona john masters organicsin evening primrose shampoo for dry hair. Ennestään tuttu tuote, joka usein reissussa mukana. Ensimmäinen tuli lovelulan boxista ja olen tilannut uuden matkakokoisen pullon myöhemmin. Tuoksu on ihana, mieleen tulee metsä. Vaahtoaa mukavasti ja pesee puhtaaksi. Todella hyvä reissushampoo!
Hoitoaineena Rahuan Voluminous Conditioner, joka tuli elokuun Jolie boxista. Tuoksu on melko voimakas, alkuun tämä oli jopa ärsyttävä, mutta käytössä siihen on tottunut. Jättää hiukset helpostikammattaviksi, mutta ei kuitenkaa lättänöiksi.
Suihkugeelinä john masters organicsin geranium & grapefruit body wash. Tuote on mukavan geelimäinen, jopa niin geelimäinen, että kestää makuuni liian pitkään, että sitä saa ulos putelista, jos pakkaus ei ole ollut ylösalaisin. Tuoksu ihana greippimäinen. Pesee hyvin. 




Suihkun jälkeen rasvana käytin Apple & Bearsin Grapefruit & Seaweed Body Silkiä. Ihana tuote, jossa ihana tuoksu. Levittyy hyvin ja samoin imeytyy hyvin jättäen ihon mukavan tuntoiseksi. Tuoksuu greipiltä ja on helposti annosteltavissa pumppupullosta. Jos lähipiirissäni ei olisi tuoksuyliherkkiä, tilaisin tätä ehdottomasti lisää!
Normaalisti käyttämäni deodorantti oli päässyt loppumaan, joten nyt käytössä jotain muuta. Olen tämän joskus vuosia sitten ostanut joltain reissulta ja nyt otin uudelleen käyttöön. Erittäin tehokas, apteekista ostettava. En kuitenkaan vakituiseen käyttöön ottaisi, on sen verran tujua tavaraa ja mielestäni myöskin kuivattavaa.


Tässä siis tämän reissun kosmetiikat. Värikosmetiikkaa ei mukana ollut laisinkaan, ei myöskään hiustenmuotoilutuotteita.