maanantai 5. maaliskuuta 2018

Loppuneet ja lähteneet - tammi-helmikuu 2018

Viime kuukausi oli kiireinen kaikenlaisten juttujen (sukkien) kanssa, joten nyt tulee yhdistettyä kahden kuukauden loppuneet ja lähteneet.



Tässä kuvassa on kaksi pitkäaikaista suosikkiani. TripleDryn dödö on ehdoton luottotuote. Aina välillä tulee kokeiltua jotain muuta, mutta tämä on se, jonka pariin aina palaan!
Big Sexy Hairin hiuspuutereita minulla on ollut ties kuinka monta paketillista. Enää näitä ei kuitenkaan saa, joten täytynyt kääntyä muiden tuotteiden pariin. Nyt muita käytettyäni mielipiteeni tästä on ehkä hieman muuttunut; tämä voisi olla koostumukseltaan hieman vähemmän karkeaa. Mutta varmastikin tätä vielä ostaisin mikäli olisi helposti saatavilla.
Hammastahnoista loppui tällä kertaa muksujen ja minun yhteiskäytössä ollut Pepsodentin mil mint. Varmaankin tuubin kuvan perusteella nuorempi lapsista on jossain vaiheessa tämän kaupasta napannut mukaan.
Grazette of Swedenin Neccin Sensivite Balance Shampoo (4) on ollut käytössä jo pitkään. Ostin tätä kun päänahka oli todella kuiva ja hilseilevä. En osaa sanoa tehosta mitään, eli siis ei ainakaan ollut mikään ihmeitätekevä tuote. Tuoksu oli pistävän voimakas ja siinä varmaankin syy, miksi tämä tuote kesti näinki pitkään.




La Roche-Posayn Lipikar Syndet AP+ tuli joskus jostain kaupanpäällisinä. Erittäin mielllyttävä hajusteeton pesutuote, joka on välillä ollut reissussa mukana, välillä omassa suihkuaapissa. La Roche-Posayn tuotteet ovat ehdottomia suosikkeja suihkusaippuoiden saralla!
Dermavidualsin Oleogel Plussan taisin ostaa viime talvena. Talvella meni siis päällimmäiseksi tuotteeksi iholle suojaamaan tuulelta ja tuiskulta ja pitämään kosteuden iholla. Kevään tullen jäi kuitenkin tarpeettomaksi. Loppu tästä voiteesta tuli käytettyä muksujen ihonrasvaukseen aina saunan jälkeen.
Tata Harperin Be True -huulirasva oli käsilaukussani pitkään. Erittäin miellyttävä tuote, jota on jo uusi pakkaus käytössä. Tuoksusta tulee mieleeni yksi sana; vihreä! Oikein muulla tavalla en tuoksua osaa kuvailla. Alkuun se tuntui melkoisen voimakkaalta, mutta sittemmin siihen tottui. Kosteustusteho on hyvä ja pakkaus... niin ihanan ja yleellisen oloinen! Ja niin kuin sanoin, tätä on jo uusi paketillinen käytössä!




Loppuneita kasvotuotteita on ihan kiitettävä määrä, joskin tässä on kahden kuukauden loppuneet tuotteet.
Puhdistustuotteista loppui Patykan Rosewood Velvet Cleansing Milk, josta enemmän täällä. Tämän tuotteen loppumista odotin innolla, vaikka ihan se ihan ok olikin. Täytyy sanoa, että ennen tätä kuuta en ole löytänyt vielä yhtään Patykan tuotetta, jota olisi tehnyt mieli ostaa lisää (mahdollisesti naamiota lukuunottamatta). Kolmoispuhdistukselle en syttynyt yhtään. Tai itse asiassa sytyin, mutta jokin tuotteista ei sopinut minulle vaan sai kasvoni punaisille laikuille. 
Sóleyn riittoisa kasvovesi loppui myöskin. Minulla kesti oma aikansa ennen kuin sytyin tälle, mutta kyllä sekin tapahtui. Toisaalta odotin, että tuote loppuisi, jotta pääsisin testaamaan muita kasvovesiä. 
Pain rauhoittava seerumi löytyy myöskin samasta postauksesta, josta Patykan puhdistusmaito ja Sóleyn kasvovesi. Sama juttu kuin edellisen tuotteen osalta, meni aikansa että lämpenin tälle, mutta sitten kyllä tykästyin. Ainut suurempi miinus tässä on se, että tuoksu oli todella pistävä ja voimakas.
Kasvovoiteista loppui Mia Höydön Ihana, joka ei kyllä valitettavasti allekirjoittaneelle tuonut ensimmäisenä adjektiivina mieleen nimeänsä. Syksymmällä tämä toimi hieman paremmin, mutta oikeastaan silloinkin tuntui, ettei riitä ihoni kosteutukseen. Tuoksu on myöskin melkoisen voimakas eikä minun mieleeni.
Bioeffectin EGF Eye Serum loppui myöskin. Tämä oli oikeastaan lähes täysin yökäytössä, koska jätti silmänympärysihon rasvaisen oloiseksi. Silmänympärysiholla en todennut minkäänlaista muutosta verrattuna aiempaan, siispä tämäkään ei mene jatkoon.




Reissussa tuli käytettyä useampiakin Patykan testereitä. Oikeastaan yhdestäkään tuotteesta ei ole negatiivista sanottavaa. Sinänsä silmänympärysvoidetta ja seerumia tekisi mieli kokeilla joskus uudelleen. Ehkä jopa kuorintatuotettakin. Ja naamiota löytyykin hyllystä puteli.


Tässä parin kuukauden loppuneet. Suurin osa tuotteita ei mitään suurempia sykähdyksiä saanut aikaan. Mukana oli muutama vanha luottotuote ja pari uuttakin, joita tekisi mieli kokeilla uudelleen.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Jolie box - helmikuu 2018 - Embracing Winter




Helmikuun boksista löytyikin mukavia uusia tuttavuuksia, joista olin haaveillutkin.




Iroisie Masque De Beauté on uutta hehkua kasvoille antava naamio, joka sopii erinomaisesti kaikille ihotyypeille. Piristää väsynyttä ihoa, kirkastaa väriä ja elvyttää pintaverenkiertoa sekä puhdistaa talia ihohuokosista. Minttu kosteuttaa, uudistaa ja torjuu epäpuhtauksia. Gingko biloba toimii antioksidanattina ja tehostaa pintaverenkiertoa. Merilevä suojaa, kosteuttaa ja estää ennenaikaisia vanhenemisen merkkejä. Naamio viilentää ja rauhoitaa ihoa, ja sopii oistavasti yös herkälle iholle ja iho-ongelmien, uten rosacean, hoitoon. Käyttöohje: Levitä naamiota puhdistetuille, kuiville kasvoille ohut kerros. Anna vaikuttaa noin 15 minuuttia. Naamio muodostaa ohuen kalvon, joka huuhdellaan hellävaraisesti pois vedellä. Käytä säännöllisesti kerran viikossa tai tuhkimonaamiona esimerkiksi ennen juhlia.




Absolution Le Soin Corps on kosteuttava, kevyen koostumuksen omaava vartaloemulsio, joka imeytyy nopeasti jättäen ihon pehmeäksi ja sileäksi. Seesaminsiemenöljy ja tuhti karitevoi ravitsevat ja uudistavat ihoa. Omenauute sisältää runsaasti Omega-3 rasvahappoja, joktka kosteuttavat syvältä ja säilyttävät ihon kimmoisuuden. Omega-6 rasvahappoja ja E-vitamiinia sisältävä baobaoöljy pehmitää, puhdistaa, uudistaa ja kiinteyttää. Voide jättää iholle napakan ja täydellisen ravitun tunteen. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttöohje: Levitä voidetta puhtaalle iholle koko vartalolle heti suihkun jälkeen.




Whamisa Toner Deep Rich (20 ml) kasvovedessä on runsas, tehokkaasti ihoa hoitava koostumus. Sen sisältämät arganöljy ja voikukkauute kosteuttavat ja ravitsevat ihoa syvältä. Pohjana on käytetty Aloe maculataa veden sijaan ihonhoidollisten ominaisuuksien maksimoimiseksi. Whamisa on fermentoinut raaka-aineet omalla erikoismenetelmällään parantaen niiden luonnollista kykyä ravita ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Sopii kaikille ihotyypeille. Käyttöohje: Käytä päivittäin puhdistuksen jälkeen. Annostele pieni määrä kädelle ja painele hellävaraisesti iholle. Vinkki: Voit käyttää kasvovettä myös kerroskosteutukseen: käytä toneria useita kerroksia antaen kasvoveen kuivua välillä iholle.

Tästä olin haaveillut jo aiemmin. Heti boksin avaamisen jälkeen otinkin tämän testattavaksi. Tuoksu on kukkainen ja koostumus ennemminkin seerumimainen kuin kasvovesimäinen. Nyt tosiaan vasta yksi käyttökerta takana, joten tarkempaa en osaa sanoa. 




Absolution La Créme Riche on runsaasti antioksidantteja sisältävä täyteläinen kasvovoide, joka suojaa ja ravitsee ihoa silloin kun se tarvitsee erityisen paljon huomiota, esimerkiksi kylmässä ilmastossa. Västynyt ja ikääntyvä iho saa uutta elinvoimaa. Ohrasta tehty mallas on vahva antioksidantti, joka suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Kiiviuute korjaa ja kosteuttaa sisältäen runsaasti vitamiineja ja Omega-3 ja -6 rasvahappoja. Hunaja ravitsee ja auttaa pitämään kosteuden ihossa. Runsaan koostumuksensa ansiosta ihanteellinen voide kuivalle iholle, sopii myös pintakuivalle iholle etenkin talven ajaksi. Sopii meikin alle, mutta voidaan käyttää myös yövoiteena.




Dr. Hauschka Med -jääruohovoide on tarkoitettu paikalliseen tehohoitoon erittäin kuiville, kutiaville ja ärtyneille ihoalueille ympäri kehoa. Se vähentää kiristävää tunnetta iholla ja ehkisee kutinaa. Voide hoitaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Se sisältää pitkäkestoisesti kosteuttavia kasviöljyjä, jotka suojaavat ihoa. Mineraalipitoinen tuorepuristettu jääruohomehu ja manteliöljy rauhoittavat ihoa. Voide palauttaa ihon luonnollisen vastustuskyvyn ja rasva-kosteustasapainon. tuote on kehitetty yhdessä ihotautilääkäreiden kanssa, ja se sopii hyvin myös lapsille. Käyttöohje: Levitä voidetta paikallisesti ihon ongelma-alueille tarpeen mukaan.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Reissun kosmetiikkaa 6 - työmatka

Tämä työmatka ei ollutkaan metsän keskelle niin kuin muutamat aiemmat reissut. Siiitä huolimatta tämäkin reissu meni kohtuullisen kevyellä meikillä, joskin sitä oli mukana. Nyt sitten mukana olleen kosmetiikan pariin.




Shampoot ja hoitoaineet sekä suihkusaipput tulivat hotellin puolesta, joten niistä ei kuvia ole. Hiustenmuotoilutuotteista käytössä kaksi vanhaa tuttua sekä yksi uusi tuttavuus. 
Kosteisiin hiuksiin suihkin No Nothingin Very Sensitive Multispray, joka on kätevä muotoilutuote. Suihkepullosta tulee ja korvaa muotovaahdon. En edes muista monesko pullo tätä on menossa, koska tämä on tuote, jota ostan aina lisää.
Hiuspuuterina uusi tuttavuus, Kevin Murphyn Powder puff. Nimestä tulee hauskasti mieleen power puff girls. Suuaukko, josta puuteri tulee on hauskasti muotoiltu hymynaamaksi. Toimiva tuote, koostumus sopiva, ettei leijaile ilmastoinnin mukana, mutta ei kuitenkaan ole liian suurtakaan puuteria.
Hiuskiinteenä tuttuun tapaan Pirkka hajusteeton hiuskiinne. Toimiva päivittäistavarakaupasta saatava.





Tässä tuotteet, jotka kotonakin ovat olleet käytössä kasvojenhoidossa. 
Kasvojenpuhdistustuotteena 100% Pure Blood Orange Cleansing Balm. Tästä tuli hyvin nopeasti oston jälkeen ehdoto suosikkituote talveen. Tuoksultaan muistuttaa hieman Akamutin appelsiinipuhdistusvoidetta sekä Emma Hardien Amazing Facea, mutta tässä tuoksu on miedompi. Koostumus on melko rasvainen ja poistankin tämän aina Patykan liinalla (tai tällä reissulla Omoroviczan puhdistusliinalla). Jättää ihon ihanan kosteutetuksi eikä natisevan tuntoiseksi. Lisäksi tällä tuotteella lähtee myös silmämeikit paremmin kuin aiemmilla kasvojenpuhdistustuotteilla, jotka oli tarkoitettu myös meikinpuhdistukseen. Talven tulle tämä on ollut oikea pelastus pintakuivalle iholleni ja ainakin tällä hetkellä olen sitä mieltä, että tätä tulee tilattua lisää viimeistään seuraavana talvena.
Puhdistuksen jälkeen kasvovetenä BalmBalmin Neroli Floral Water Hydrosol. Suihkeen koostumus on täydellinen. Se on sopivan hienojakoinen. Alkuun tuoksu tuntui liian voimakkaalta ja epämiellyttävältä, mutta opin pitämään siitä käytön myötä. 
Kasvovoiteina oli Renin Global Protection Day Cream ja Revitalising Night Cream. Nämä testerikokoiset tuotteet ovat tullee joskus jotain, en enää muista mistä. Pidän molemmista tuotteista.
Weledan Almond Soothing Facial Oil on mukavan ohut öljy. Päiväkäyttöönkin sopiva, koska imeytyy mukavasti eikä jätä ihon pintaa liian öljyisen tuntoiseksi. Tuoksu mantelinen. 





Muita kasvotuotteita oli mukana testerikokoisina. Patykalta useita eri tuotteita. Tykkäsin Youthful Lift Eye Cream -silmävoiteesta. Täytyy sanoa, että tämä oli mukavampi silmänympärystuote kuin tällä hetkellä käytössä olevat. Kuitenkin, kun silmänympärysvoiteita miettii, tulee ikävä Laidbaren Pack Your Bags -voidetta. Double Action Smoothing Scrub oli hellävaraisen oloinen kasvojenkuorintatuote. Oikein muuta näin kertakokeilulta ei voi sanoa. Seerumi ja naamio olivat myöskin ihan mukavia tuotteita. Anti-Pollution Hydra-Defence Mistissä oli todella voimakas tuoksu eikä tätä ensimmäisen kerran jälkeen tehnyt mieli suihkia kasvoille. Tämän jälkeen käyttö menikin selkeän väärinkäytön puolelle; päivän jälkeen freesasin tällä kainalot.
Dödönä tuttuun tapaan luottotuote TripleDry ja hammastahnana tällä kertaa Pirkkaa.





Silmämeikinpohjustustuotteena Urban Decay Eyeshadow Primer Potion, joka on käytännössä ainoa silmämeikinpohjustaja, joka pitää silmämeikit paikallaan. 
MAC:n paletin väreistä ei oikein tässä kuvassa saa selvää. Käytännössä tästä paletista käytössä oli väri Omega, jota käytin sekä kulmissa, että yhtenä päivänä yläluomella.
Muina päivinä silmämeikki Guerlainin Les Sables -paletilla. Tässä täydelliset värit luonnolliseen meikkiin ja tarvittaessa saa tehtyä vahvemmankin, tokikaan ei värikästä. :)
Ripsivärinä Lumenen True Mystic Volume, joka alkaa olla tiensä päässä, sen verran pitkään ollut jo auki. Toimiva ripsiväri, jota voisin kuvitella ostavani uudelleen.
Siveltiminä MAC, Sigma ja Duroy. Etenkin MAC ja Sigma ovat olleet suosikkeja siveltinrintamalla jo pitkään.





Kasvotuotteista meikkivoiteena Sensai Fluid Finish sävyssä natural beige. Tämä ollut jo kohtuullisen pitkään auki ja pitäisi tilata uusi samanlainen. Eli selkeästi olen tästä meikkivoiteesta pitänyt. Tällä reissulla levitin meikkivoiteenMAC 159 -siveltimellä. Kotona levitystapa vaihtelee, jos on todella kiire, menee sormilla, toisinaan taas joko siveltimellä tai beautyblenderillä.
NYX Wonderstick on ehdoton suosikkini kasvojen varjostustuotteista. Puikosta on helppo vetää varjot paikalleen ja häivyttää nämä joko sormilla tai siveltimellä/beautyblenderillä.
Poskipunana The Balm Frat Boy, joka on erittäin runsaspigmenttinen pinkki. Levittäminen MAC 163.


Tällaisia tuotteita tällä kertaa mukana. Saa nähdä, mitä seuraavalle reissulle lähtee. Josko välillä taas jotain värikkäämpääkin luomiväriä.